ILMALÄMPÖPUMPUN ASENNUS - ASUNTO-OSAKEYHTIÖ - OSAKKEENOMISTAJAN MUUTOSTYÖ

Asian tausta

Asunto-osakeyhtiön osakkeenomistaja (A) teki yhtiölle muutostyöilmoituksen lasitetulle parvekkeelleen asennettavasta ilmalämpöpumpusta. Yhtiön isännöitsijä ilmoitti A:lle, että yhtiö ei anna lupaa ilmalämpöpumpun asentamiseen. Kielteisen päätöksen saatuaan A asensi parvekkeelleen ilmalämpöpumpun eikä ole yhtiön kehotuksista huolimatta poistanut sitä. Yhtiö päätti ylimääräisessä yhtiökokouksessa, ettei yhtiössä sallita osakkaiden ilmalämpöpumppuasennuksia. Lisäksi hallitus velvoitettiin lain sallimin keinoin poistattamaan osakkaiden mahdolliset luvattomat ilmalämpöpumppuasennukset.

KKO:n ratkaisu ilmalämpöpumpun asentamisesta asunto-osakeyhtiössä KKO:2021:32

Korkein oikeus on 21.5.2021 antamassaan ratkaisussa 2021:32 ottanut kantaa tilanteeseen, jossa osakas oli asennuttanut osakehuoneistoonsa kuuluvalle parvekkeelle ilmalämpöpumpun siten, että sen sisä- ja ulkoyksikön välinen läpivienti oli tehty rakennuksen ulkoseinään. KKO katsoi, että ilmalämpöpumpun asentamista oli arvioitava asunto-osakeyhtiölain 5 luvun 1 §:n mukaisena osakehuoneistossa tehtävänä muutostyönä. Ratkaisu merkitsee sitä, että jatkossa taloyhtiö ei voi systemaattisesti kieltää osakkaita tekemästä em. asennusta, vaan asiaa tulee arvioida tapauskohtaisesti ja kuten mitä tahansa muutostyötä. Asunto-osakeyhtiölain mukaan osakkaalla on lähtökohtaisesti oikeus tehdä muutostöitä huoneistossa. Taloyhtiö voi kieltää muutostyön vain erityisillä perusteilla. Lain mukaan kieltäminen on mahdollista, jos työn suorittaminen olisi kohtuutonta, kun otetaan huomioon aiheutuvan haitan määrä ja osakkeenomistajalle koituva hyöty.

KKO:n johtopäätökset

Ilmalämpöpumpun asentamisessa sellaiselle parvekkeelle, joka kuuluu osakehuoneistoon, on kysymys asunto-osakeyhtiölain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta osakehuoneistossa tehtävästä muutostyöstä. Kun yhtiön ylimääräinen yhtiökokous on kieltänyt osakkeenomistajilta ilmalämpöpumppujen asentamisen, vaikka saman luvun 3 §:n 2 momentissa säädetyt kieltämisen edellytykset eivät ole täyttyneet, on yhtiökokouksen päätös asunto-osakeyhtiölain vastainen ja siten pätemätön. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus on voinut julistaa yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen tekemän päätöksen pätemättömäksi ja kieltää yhtiötä panemasta päätöstä täytäntöön.

Koska kysymys on osakkeenomistajan muutostyöoikeuden piiriin kuuluvasta muutoksesta, tuomioistuin on toimivaltainen tutkimaan myös A:n vaatimuksen siitä, että hänet oikeutetaan tekemään muutos. Kun yhtiön päätös kieltää ilmalämpöpumppujen asentaminen on ollut kohtuuton ottaen huomioon asentamisesta aiheutuvan haitan määrä ja A:lle koituva hyöty, hovioikeus on voinut oikeuttaa A:n asentamaan ilmalämpöpumpun hallinnassaan olevalle parvekkeelle.

Lue KKO:n ratkaisu kokonaisuudessaan:

https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202132.html

 <Edellinen blogi             Seuraava blogi >