Huoneistoon voi tarttua sitkeää tupakanhajua tai muuta epämiellyttävää hajua, joka ei lähde perusteellisessakaan siivouksessa. Avuksi markkinoidaan otsonointia, sillä otsoni hajottaa kemiallisia epäpuhtauksia ja siten sen on tarkoitus tepsiä myös hajuihin. Työn voi tilata alan yritykseltä, ja otsonointiin tarkoitettuja laitteita on saatavilla vuokrattaviksikin.

Otsonointiin ei kuitenkaan pidä sännätä suin päin. Vaikka otsonia esiintyy ilmakehässä luonnostaankin, suurina pitoisuuksina se aiheuttaa haittaa terveydelle. Siksi otsonointi kannattaa teettää ammattilaisella tai ainakin noudattaen tarkasti ammattilaisten ohjeita.

Hengitysliitto muistuttaa, että otsoni on itsessäänkin ärsyttävä yhdiste ja sen hapetusreaktioissa voi syntyä uusia haitallisia yhdisteitä ja pienhiukkasia. Otsonointilaite ei ole ilmanpuhdistin, ja sitä ei tule käyttää huonetilassa, jossa oleskelee samaan aikaan ihmisiä. 

Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos eli THL on vuonna 2017 laatinut otsonoinnista julkaisun, josta otsonin haitallisuus käy selväksi. Erityisesti suuret otsonipitoisuudet ovat terveydelle vaaraksi lyhytaikaisestikin. Bakteerien ja homekasvustojen poistossa otsonoinnista ei ole apua, sillä näihin tarvittaisiin hyvin suuria otsonipitoisuuksia. 

Hengitysliiton ja THL:n tekstien lukemisen jälkeen voi vain ihmetellä, jos joku noin vain itse vuokraa otsonointilaitteen kotikäyttöön. Otsoni voi aiheuttaa terveyshaittojen lisäksi reaktioita erilaisten pintamateriaalien kuten betonin, lateksimaalin, linoleumin, puulattioiden ja kokolattiamattojen kanssa ja vanhentaa sekä haalistaa niitä.

Otsonointi olisikin tehtävä taidolla. Tilan on oltava tyhjä, tila on merkittävä varoituskyltein ja aineen leviäminen muihin tiloihin esimerkiksi ilmanvaihdon kautta on estettävä. Myös kahden vuorokauden varoaikaa on noudatettava ja jälkipuhdistus tehtävä huolella. Lisätietoja alla olevista lähteistä:

https://www.hengitysliitto.fi/kodin-sisailma-ja-kunnossapito/sisailman-laatu/sisailman-epapuhtaudet-ja-hajut/otsonointi/

https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/135107/URN_ISBN_978-952-302-837-1.pdf

<Edellinen blogi         Seuraava blogi >